Jyväskylässä varttunut 20-vuotias Lauri Markkanen on pelannut koripalloa koko ikänsä. Markkasen perheessä jokaikinen perheenjäsen on intohimoinen koripalloilija ja onpa Laurin lisäksi muutama muukin perheenjäsen pelannut maajoukkuetasolla koripalloa. Koripalloilu kulkee siis geeneissä, mutta myös Markkasen asenteella on ollut pitkälti vaikutusta siihen, että hänestä on kouliintunut tämän hetken kovin suomalainen koripalloilija.

Markkasen vahvuudet

Lauri Markkasesta artikkeleita kirjoitettaessa jää vain harvoin mainitsematta miehen pituus – huikeat 213 senttimetriä. Tästä on epäilemättä etua myös koripallokentällä, sillä koripalloilijoidenkin keskuudessa reilusti yli kaksimetrinen Markkanen erottuu joukosta. NBA:sta löytyy tällä hetkellä vain alle kaksikymmentä yhtä pitkää pelaajaa, joten pituus on ehdoton valttikortti Markkasen kohdalla.

Pituuden ohella koripallolupaukselta löytyy toinenkin erityisen vahva puoli, nimittäin miehen pistämättömät heittotaidot. Oli kyse sitten vapaaheitosta tai kuljetuksen jälkeen tapahtuvasta heitosta, on Markkanen osoittanut heittävänsä palloa äärimmäisen tarkasti. Heittotarkkuuden ohella juurikin monipuolisuus erilaisissa heitoissa on seikka, joka vie Markkasta yhä pidemmälle.

Kolmas Markkasen vahvuus on monelle suomalaisurheilijalle tyypillinen ominaisuus: kylmähermoisuus. Vaikka syytä olisikin jännittää ja hermoilla, on Markkanen onnistunut kylmänviileästi suorittamaan tehtävänsä pelikentillä. Toisinaan vastustajat ovat yrittäneet saada valtaa Markkaseen fyysisellä kontaktilla, mutta Markkanen on vain hymyillyt ja jatkanut omaa pelaamistaan.

Markkasen ura on vasta alussa

Junnutasolla Markkanen saavutti menestystä nuorisojoukkueiden riveissä. Esimerkiksi vuonna 2016 järjestetyissä alle 20-vuotiaiden pelaajien EM-sarjassa Markkanen nimettiin tähdistöviisikkoon ja myös kisojen korikuninkaaksi. Vastaavasti sitä edeltävänä vuonna Markkanen kruunattiin alle 18-vuotiaiden sarjassa korikuninkaaksi. Nuoren koripalloilijan kyvyt huomattiin jo varhain, jolloin kypsyi myös päätös siitä, että tie jatkuisi yhdysvaltalaiseen yliopistoon koripallostipendin voimin.

NBA:n varaustilaisuudessa Markkanen valittiin yllättäen jo seitsemäntenä pelaajana, joka on suomalaiselta pelaajalta äärimmäisenä kova suoritus. NBA-liigaan pääseminen ei ole ollut mitenkään erityisen yleistä suomalaisten koripalloilijoiden keskuudessa. Markkanen on järjestyksessä seitsemäs koskaan NBA:han valittu suomalaispelaaja ja häntä ennen NBA on kutsunut liigaan Erik Murphyn, Hanno Möttölän, Kalevi Sarkalahden, Kari Liimon, Timo Saarelaisen sekä Petteri Koposen.

Kolmen NBA-ottelun jälkeen näytöt ovat vakuuttavia

Markkanen aloitti kesän draftin jälkeen pelaamisen Chicago Bullsin paidassa kauden pyörähtäessä käyntiin syksyllä. NBA:ssa Markkanen otettiin vastaan epäröiden. Miehen arvioitiin pelaavan aivan liian pehmeällä otteella, joka on varsin tyypillinen syytös eurooppalaisia koripalloilijoita kohtaan. Markkanen todisti kuitenkin nopeasti luulot vääriksi.

Kaksi näytönpaikkaa runkosarjaotteluissa antoivat suurelle yleisölle vihiä Markkasen potentiaalista, vaikka mies itse on harmitellut vaisua pelaamistaan. Ensimmäistä NBA-kauttaan pelaavaksi koripalloilijaksi 15 pisteen ja 10 levypallon keskimäärä ottelua kohden kertovat kuitenkin jo paljon siitä, mitä kaudella on luvassa tulevaisuudessa. Erityisesti heittotaidoistaan tunnettu Markkanen on tulokaspelaajien joukossa eniten heittoja haalineiden pelaajien joukossa. Kolmas ottelu NBA:ssa oli Markkasen kannalta ikimuistoinen, sillä pelaamisen lomassa mies tuli rikkoneeksi NBA-ennätyksen nakuttamalla peräti kymmenen kolmen pisteen heittoa kolmen ensimmäisen ottelunsa aikana. Kukaan muu koripalloilija NBA:n historiassa ei ole kyennyt moiseen, joten moisen saavutuksen jälkeen on syytä hymyillä.

Erityisen suuri henkilökohtainen syy on Markkasella hymyilemiseen kuitenkin kohtaaminen pelikentällä lapsuuden idolinsa, Cleveland Cavaliersin riveissä tällä hetkellä pelaavan legendaarisen LeBron Jamesin kanssa. Ottelun jälkeen James kehui Markkasen otteita vuolaasti ja totesi nuoren koripalloilijan vaikuttavan äärimmäisen itsevarmalta kaverilta, joka ei epäröi tarttua heittotilanteisiin ja jolla on koko tulevaisuus edessään. James myös muistutti, että mikäli eteen tulee virheitä, voi niistä aina oppia jotain. Markkaselle on annettu tähän mennessä runsaasti peliaikaa, josta on varmasti apua tulevaisuudessa. Kukapa koripalloilija voisi oppia virheistään ja kehittyä pelaajana vaihtopenkillä jatkuvasti istuen?